Kasvuunlähtötakuu

 

TaigaTaimi antaa Viherympäristöliiton suositteleman ostoturvaehdon mukaisen kasvuunlähtötakuun kaikille myymilleen monivuotisten kasvien taimille.

 

Viherympäristöliiton suosittelemat yleiset  taimien ostoturvaehdot

 

Mikäli kasvuunlähtö epäonnistuu oikeista istutus- ja hoitotoimenpiteistä huolimatta, myyjäliike antaa uuden taimen menehtyneen tilalle. Mikäli samaa lajiketta ei ole saatavilla, voi ostaja saada korvauksen jollakin toisella hyväksymällään samanhintaisella taimella. Takuu koskee kaikkia monivuotisia taimia, joita on käsitelty myyjän antamien ohjeiden mukaisesti. Kasvuunlähtötakuu on voimassa 45 vuorokautta toimituspäivästä. Tainta koskeva virheilmoitus on tehtävä ennen takuuajan päättymistä. Takuu ei korvaa talven, tuhoeläinten, epäsuotuisan kasvupaikan tai muiden ulkopuolisten tekijöiden taimille aiheuttamia vahinkoja.


Säilytä ostokuitti.


Myyjällä ja/tai viljelijällä on oikeus suorittaa istutuskohteessa tarkastuskäynti tai vaatia, että taimi tuodaan takaisin tarkastusta varten. Älä nosta taimea maasta ennen kuin olet saanut toimintaohjeet puutarhakauppiaaltasi.

 

Huom! Verkkokaupan kautta tilatut taimet korvaamme palauttamalla kauppasumma.

 

Lisätietoa takuusta ja hoito-ohjeita:

http://suomalainentaimi.fi/ostoturvaehto

 

 

[kuva]